Valoa käytetään sekä näkemiseen että tilan yksityiskohtien hahmottamiseen. Valolla voidaan korostaa taideteoksia ja tehosteseiniä, mutta kaunis valaisin ja sen tuottama valo ovat myös itsessään sisustuksellinen elementti.
Valo on tarkoitettu näkemiseen
Valaistuksessa tärkeää on henkilökohtainen mieltymys, sillä jokainen kokee valon yksilöllisellä tavalla. Toiselle valo on tasaista ja voimakasta valoa näkemisen avuksi ja toiselle tilan muotojen, tunnelman ja yksityiskohtien korostamista. Valon määrän tarve korostuu myös valon käyttäjän iän ja yksilöllisten ominaisuuksien mukaan, esimerkiksi näkemiseen tarvittavan valon määrä kasvaa iän myötä.
Tilan käyttötarkoitus
Epäsuoran ja suoran valon tarve riippuu tilan käyttötarkoituksesta. Epäsuora valaistus heijastaa valon pinnan kautta tilaan, mikä tekee valaistuksesta pehmeän ja luo tilaan rauhallisen vaikutelman. Parhaiten epäsuora valo heijastuu ympäristöönsä vaaleilta pinnoilta. Tumma pinta puolestaan syö valoa. Suorassa valaistuksessa valo lankeaa suoraan valaisimen heijastavalta pinnalta ympäristöönsä.
Usein tilan käyttö- ja toimintatarpeet vaativat molempia valaistusratkaisuja. Suoraa valoa tarvitaan siellä, missä työskennellään tai vaaditaan tarkkuutta. Epäsuoralla valolla puolestaan luodaan tiloihin erilaisia tunnelmia.
Sisustus
Valaisimia on nykyään tarjolla lukuisissa eri väreissä ja niitä on saatavilla eri kokoisia ja muotoisia. Tämä mahdollistaa mielenkiintoisten sisustuksellisten kokonaisuuksien rakentamisen valaisinten avulla. Valaisimia voi käyttää tilassa näyttävinä yksityiskohtina tai niillä voi korostaa jotain muuta haluttua asiaa tai ominaisuutta tilassa.
Erilaisten pöytä- ja lattiavalaisinten avulla voidaan luoda tunnelmaa sekä välttää pimeiden nurkkausten muodostumista. Niiden avulla valoa on helppo siirtää tilassa ja tuoda valo sinne missä sitä eniten kaivataan.
Tehosteseinä ja taideteosten valaiseminen
Markkinoilla on tarjolla lukuisia kauniita sisustusmateriaaleja, joita käytetään tilojen seinäpintojen korostamiseen ja tehosteseinien rakentamiseen. Tällaisesta yksityiskohdasta tai tehosteseinästä haluaa nauttia paitsi luonnonvalossa päivällä myös illan pimentyessä. Tehosteseinän valaiseminen onnistuu parhaiten upotettavilla tai siroilla pintaan asennettavilla valaisimilla sekä kiskovalaisimilla.
Tehosteseiniä ja taideteoksia valaistessa tulee kiinnittää huomiota häikäisynestoon sekä valaisimen avautumiskeilaan toivotun valoefektin aikaansaamiseksi. Kohdennettu valo korostaa tarkasti yksityiskohtia, joten esille nostettavan teoksen tai efektiseinän tulee olla viimeistelty, sillä valitettavasti myös mahdolliset virheet korostuvat.
Mikäli valaistaan vain tiettyä kohdetta seinällä, kuten taulua, tulee huolehtia siitä, että valo kohdentuu vain itse teokseen. Jos valo kohdentuu myös ympäröivään seinään, korostuu valaistavista pinnoista vaaleampi. Kohdenna valo siis siihen pintaan, jonka haluat nostaa esiin ja rajaa valon keilaa siten, että taustapinnat eivät häiritse valaistavaa kohdetta.
Valon värisävy kannattaa valita aina siten, että se korostaa valaistavan pinnan ominaista värisävyä toivotulla tavalla. Valon väri kannattaa sovittaa myös tilan muuhun valon värilämpötilaan. Valotehoa puolestaan voidaan säätää himmennettävien valaisinten avulla.