Ulkovalaistuksen suunnittelun kohteita voivat olla esimerkiksi parvekkeet, terassit, patiot ja sisäpihat.

Piha-alueiden rakentamisen laajentuessa ja muuttuessa olohuoneen jatkeeksi, valosuunnitteluun tarve kasvaa. Kesäiltoja halutaan jatkaa alkusyksystä terasseilla, parvekkeilla ja takapihoilla.

Tunnelmavalaistuksen voi luoda siirrettävillä valaisimilla, kiinteillä valaisimilla, kuten seinävalaisimilla, terassiin upotettavilla valoilla tai kohdevalaisemalla pihan yksityiskohtia, kuten kaunista puuta, kaidetta, kiveä tai istutuksia. Kun pihan ympäristöstä nostetaan valolla esiin kauniita yksityiskohtia, kohteet kannattaa valita niin, että ne ovat näkyvissä parvekkeelta tai terassilta, joilla aikaa vietetään eniten.

Valaisimet voidaan sijoittaa katto- ja terassirakenteiden sijaan myös kaiteita valaisemaan tai seinille niin, että valo korostaa seinäpintoja.

Siirrettäviä, sisustuksellisia irtovalaisimia on tullut viime vuosina lukuisia useilta eri valmistajilta. Nykyään siirrettäviä ulkovalaisimia löytyy niin pöytä-, lattia-, kuin riippuvalaisimiakin. Valaisinten sopivuus pakkaseen kannattaa tarkistaa, jos suunnittelee niiden käyttöä ympärivuotisesti terassilla tai ulkotiloissa Suomessa. Ulkoalueiden valaisintyyppien täytyy aina olla kotelointiluokaltaan ja materiaaleiltaan ulkokäyttöön suunniteltuja.

Ulkoalueiden sähköistyksessä on hyvä huomioida myös yhä suositumman kausivalaistuksen tarpeet. Jouluvalojen ja muiden kausivalojen asentaminen puihin ja rakennukseen on helppoa, jos niille on varattu pihan sähkösuunnittelun yhteydessä riittävästi ohjattavia pistorasioita.

Laita viestiä tai soita, niin katsotaan yhdessä millaisia tunnelmallisia ulkovalaistusratkaisuja keksimme!