Valo ei ole koskaan yhdentekevää

 

Valolla on erityinen merkitys meille suomalaisille. Se on merkkinä vuodenaikojen vaihtumisesta ja päivän pitenemisestä. Sillä on oma roolinsa työpäivissämme ja iltaisin kodeissamme.
Ilman valoa emme näkisi värejä tai sävyjä tai huomaisi muotoja. Luonnossa valo on yksi elämän edellytyksistä.
Valon avulla luomme tilan, joka heijastaa mielialaamme. Voimme korostaa parhaita puolia, häivyttää heikkouksia, lisätä tilantuntua. Valo kuljettaa meitä tunnelmasta ja tilanteesta toiseen.
Siksi valo ja sen mahdollisuudet kannattaa huomioida jo aivan alusta alkaen.

 

Näillä vinkeillä onnistut valaistuksen suunnittelussa:

 

  • Aloita tilan valaistuksen suunnittelu riittävän ajoissa, ennen pintojen viimeistelyä. Valaisinpisteiden lisääminen jälkikäteen voi olla hankalaa ja nostaa kustannuksia.
    Mieti myös tilojen muunneltavuutta myöhemmin: onko tarkoituksenmukaista asentaa remontin yhteydessä ylimääräisiä valaisinpisteitä, jotta valaistusta voidaan myöhemmin tilan käyttötarkoituksen mukaan joustavasti muuttaa.

 

  • Valon kokeminen on yksilöllistä. Suunnittele tilan valaistus sen mukaan, minkälaista valoa kaipaat ja minkälaisia toimintoja tilaan on suunnitteilla.
    Kiinnitä huomiota valon väriin, jotta se tukee tilan sisustuksellisia värivalintoja mahdollisimman hyvin. Valon värilämpötila kannattaa yleensä pitää tilakohtaisesti yhtenäisenä, se lisää harmonisuutta ja selkeyttä.
  • Tilan tunnelmaa voidaan säätää ohjaamalla valotehoa himmentimillä tai jakamalla valaistusta erillisiin ryhmiin kytkimillä. Mikäli haluat hyödyntää himmennettävää valoa, huomioi se jo suunnitteluvaiheessa. Himmennys vaikuttaa mm. lampun ja valaisimen valintaan.
  • Seinä-, katto- ja lattiapintojen värit vaikuttavat tarvittavan valon määrään. Vaaleat, kiiltävät pinnat heijastavat valoa, tummat pinnat vaativat tilaan runsaampaa valoa.
    Valitse valon värilämpötila käyttötarkoitukseen sopivaksi ja huomioi myös luonnonvalo.
  • Kerroksellinen valaistus, jossa on käytetty useampaa eri valaisinta tai valaistusratkaisua antaa mahdollisuuksia tunnelman ja tilan dynamiikan muunteluun.
    Yhdistele erilaisia valaistustapoja, jotta saat mielenkiintoisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Vältä häikäisyä suuntaamalla valoa ja valitsemalla valaisimeen sen käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva valonlähde.
  • Valolla on mahdollista korostaa tilan arkkitehtuuria ja kauneimpia sisutuksellisia ratkaisuja. Suuntaa valoa niihin kohteisiin, jotka haluat nostattaa tilassa esiin. Älä ylivalaise.
  • Huolehdi riittävästä valaistuksesta kulkureiteillä, niin sisällä kuin ulkona; se lisää turvallisuutta ja tekee liikkumisesta vaivatonta.